keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Aikuistennistä, junnutennistä ja minitennistä tennisvalmentaja Olavi Lehdon vetämänä tervetuloa mukaan Hervannan tennishallin tennisvuoroille

Aikuistennistä, junnutennistä ja minitennistä tennisvalmentaja Olavi Lehdon vetämänä tervetuloa mukaan Hervannan tennishallin tennisvuoroille

Katso tarkemmin Hervannan tennishallivuoroista http://hervannan-tennisvuorot.blogspot.com

Kahden käden rystylyönti

Kahden käden rystyote on monille pelaajille henkilökohtainen. Miehillä on tapana käyttää enemmän suljettua mailaotetta kuin naisilla. Suljetulla otteella lyönteihin saadaan
enemmän yläkierrettä, josta on etua hitailla kentillä. Otteet vaihtelevat suljetusta itäisestä rystyotteesta mannermaiseen otteeseen. (Rich 2007, 80.)

Rystylyönti jaetaan kolmeen vaiheeseen:

1. silmukka
2. osumakohta alhaalla edessä
3. saatto ylös
(Rich 2007, 81-82; Anderson 2009, 83)

Kuten kämmenlyöntiin, niin myös rystylyöntiin valmistaudutaan valmiusasennossa. 
Kun pallo on tulossa rystypuolelle, paino siirtyy pallon puoleiselle jalalle, hartiat kääntyvät ja samalla ote vaihtuu rystyotteeksi. Tästä alkaa silmukkavaihe, jossa maila viedään 
yläkautta taakse. Silmukka ei ole niin korostettu kuin kämmenlyönnissä. (Rich 2007,
82.) Silmukan aikana otetaan lyöntiaskel, jotta kylki kääntyy vastustajan suuntaan rystypuolelta. Sivuttaista lyöntiasentoa vastustajaan päin kutsutaan suljetuksi asennoksi.
Silmukkavaiheen lopussa maila tuodaan pallon lentoradan alapuolelta pallon osumakohtaan, joka on alhaalla edessä etujalan kohdalla (Carlson 2003, 122-124). Suljetun
otteen myötä mailan jänteet on pystysuorassa pallon osumakohdassa (Rich 2007, 82). 16
Saattovaihe alkaa osuman jälkeen. Jotta liikerata olisi mahdollisimman laaja, kyynärpäät
nostetaan ylös saattovaiheessa. Saatto tulee viedä hartioiden ylitse. (Rich 2007, 82.)
Samoin kuin kämmenpuolellakin, myös rystypuolella voidaan hyödyntää avointa asentoa eli haara-asentoa, joka on kohti vastustajaa. Rystypuolen avoin asento ei kuitenkaan
ole yhtä tehokas kuin kämmenpuolen. Avointa asentoa rystypuolella käytetään harvoin,
useimmiten nopeissa tilanteissa. Tunnetut naistennispelaajat Serena ja Venus Williams
pelaavat tunnetusti rystypuolelta rintamasuunta vastustajaan päin. (Carlson 2003, 122,
126.)

----------------
Lahti, Helsinki, Turku, Pori, Lempäälä, Nokia, Virrat, Ylöjärvi, Pirkkala etc. eri paikkakunnilla tilausten mukaan 


 -----------------------------

Yhden käden rysty-yläkierre

Rystylyönnin voi lyödä kahdella tai yhdellä kädellä. Molemmissa lyönneissä on hyvät
puolensa. Esimerkiksi yhden käden rystylyönti antaa enemmän ulottuvuutta, kun taas
kahdenkäden lyönti antaa enemmän voimaa. Ulottuvuudesta on kuitenkin suuri etu
nopeatempoisessa pelissä. Tunnetuimpia yhdenkäden rystypelaajia ovat Roger Federer
ja Justine Henin-Hardenne. (Rich 2007, 74, 76, 84.)
Lyöntiin valmistaudutaan valmiusasennossa. Kun havaitaan pallon tulevan rystypuolelle, hartiat kääntyvät otteen vaihdon yhteydessä ja alkaa lyöntiin asettautuminen suljettuun asentoon. Hartiakierto kasvaa pallon lähestyessä, joka vie samalla mailaa yläkautta
taakse vapaan käden saattamana. Taakse viennin jälkeen maila lähtee putoamaan silmukkamaisesti kiihtyen kohti osumakohtaa. Osumakohta on alhaalla edessä. Osuman
jälkeen alkaa saattovaihe, jonka alussa kyynärvarsi ojentuu ja samalla maila menee
eteen. Saattovaihe avaa rintamasuuntaa vastustajaan päin. (Rich 2007, 77-78; Carlson
2003,125.)

Yhden käden rystyalakierre

Yhden käden rystyalakierrelyöntiin lähestytään samalla tavoin kuin muihinkin peruslyönteihin. Lyönnissä pitää asettautua suljettuun lyöntiasentoon, jolloin kylki kääntyy 17
vastustajaan päin. Valmiusasennosta hartiat kääntyvät rystypuolelle, mailankärki nousee
pään korkeudelle ja samalla ranne jää alemmaksi, tätä kutsutaan rannelukoksi. (Diegan
2008, 40.) Silmukkavaiheessa vapaa käsi saattaa mailan taakse hartiakierron yhteydessä.
Lyönnin heilahduksen kanssa samaan aikaan otetaan lyöntiaskel lyöntikäden puoleisella
jalalla. Askel tulee olla rullaava, kantapäältä päkiälle, joka auttaa lyönnin ajoittamisessa.
Lyöntiaskel ja osuma tapahtuvat samanaikaisesti. Kun maila tuodaan osumakohtaan,
käsi on edelleen rannelukossa ja mailan kärki on ylempänä kuin otekohta. Lyönnin
osumakohdan jälkeen käsi ojentuu lyönnin perään saatoksi. Lyönnin päätteeksi otetaan
ristiaskel, jossa vapaan käden puoleinen jalka astuu mailakäden puoleisen jalan taakse.
Vaihtoehtoisesti voi antaa lantion laskeutua alas ja kiertyä, jolloin päästään nopeammin
valmiusasentoon. (Carlson 2003,123-124.)

---------------------------

Aikuistennistä, junnutennistä, harrastetennistä, tenniskursseja, tennistunteja, työterveyttä kaikki käyt tervetuloa mukaan ja tilaamaan tennisvalmennusta työyhteisöllesi tarvittaessa kauemmaksikin:



---------------------------------
http://aikuistennista.blogspot.fi/
--------------------------------------------------------------------------

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Aikuistennistä Tampereen talousalueen Pirkanmaan yrittäjille ja yhteisöjen jäsenille niin yksityissektorilla kuin julkissektorin työterveysliikuntana

Aikuistennistä Tampereen talousalueen Pirkanmaan yrittäjille ja yhteisöjen jäsenille, niin yksityissektorilla kuin julkissektorin työterveysliikuntana
Yhteydet e-mail: tennisvalmentaja@gmail.com
Puhelin: 044-3380291

--------------------------------
Esittelyssä Hervannan kuplahalli yritys- ja yhteisötennistä eli aikuistennistä varten arkiaamut tähtäimessä:

------------------------------------------------------
Kootkaa oma tennisryhmänne työterveyttänne vaalimaan ja ottakaa yhteyttä niin järjestetään teille yhteisesti sopivaan aikaan tenniskurssi jatkuen tarpeenne mukaan http://yritystennis.blogspot.com

Junnutenniksen lisäksi toivomme erittäin runsasta osanottoa
http://tu-38-aikuistennista.blogspot.com seuran aikuistennikseen


Seuratenniksessa voimme ottaa vastaan maksuksi myös smartumseteleitä

Tennistuntien hinta:
2-4 tennisoppilasta 20 € / tennisoppilas
5-6 tennisoppilasta 16 € / tennisoppilas
------------------------------------------------
Meillä on myös optio vetää tarvittaessa mikäli sateinen kesä niin myös Hervannan kuplahallissa arkisin aamupäivistä alkaen, kun niin erikseen sovitaan

Toukokuulla ulkokausi eri tenniskentillä alla olevan  mukaan 


Toukokuulla ulkokausi eri tenniskentillä - Tilanteesta tiedotetaan alla olevassa (voit myös klikata suoraan seuraavaa) Kaupin tenniskenttien ulkovuorot  tarkemmin, koskien myös Hervannan tenniskenttää: 


Tiedustelut ja vahvistukset sähköpostiin: 
tennisvalmentaja@gmail.comtu38tennis@gmail.com
Puhelin ja tekstari: 044-3380291 

--------------------


Tennisesittelyvideo Ylöjärven Vuorentaustan tenniskentältä, mihin pyrimme varaamaan tennisvuoroja kysynnän mukaisesti kesäkuuta koskien, mikäli on kysyntää. Siis jos aiot saada opetusta seuramme puolesta niin ota yhteyttä ja ilmoita mahdolliset osallistujat sekä sopiiko Vuorentaustan tenniskenttähinnoitteluksi 20 euroa / tennisoppilas x tennistuntien määrä? 




Kiitos. Tiedustelut ja palaute: tennisvalmentaja@gmail.com


------------------------------------------
http://aikuistennista.blogspot.com/
--------------------------------------------------------------------

maanantai 30. toukokuuta 2011

Aikuistennistä, minitennistä - Kysehän on siitä mitä haluaa ja missä sen toteuttaa? Ottakaa yhteyttä olkaa hyvä:

Aikuistennistä, minitennistä - Kysehän on siitä mitä haluaa ja missä sen toteuttaa? Ottakaa yhteyttä olkaa hyvä:


Tenniskursseja Tampereella ja Ylöjärvellä sopimuksen mukaan - Tervetuloa mukaan sovittamaan aikataulujamme yhteen yhteisen tennisharrastuksemme osalta

----------

Tamperelainen tennisvalmentaja Olavi Lehto lähestyy yrityksiä, yhteisöjä, perhekuntia, nuorisoa jne kysyen: 

Sopiiko tennisvuorot Tampereen Kaupissa teille?

Onko teillä mitään mahdollisuutta tulla Tampereen Kaupin ulkoradalle?  http://tu38tennis.blogspot.com  aikataulut ko. blogissa tiistaisin ja torstaisin illasta klo 17-18 ..  sekä mikäli aloittajia riittää niin myös päivävuorot näkyvät ko.  blogista. Kesäkuun alusta tennistunnin hinnaksi olen kaavaillut  16€/tunti/oppilas. Onko paikka, hinta ja aika ok?

Vuorentaustassa on myös tarkoitus pitää tennistunteja mikäli  osanottajamäärät ovat riittävät http://vuorentausta.blogspot.com

Kuntokatu 5 Tampere googlehaulla on  lähellä Keskussairaalaa, mikä jää oikealle puolen ja vanha teku  vasemmalle. Kalaravintolan takana ko. tenniskentät:
http://maps.google.fi/maps?hl=fi&q=Kuntokatu+5+tampere&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.&biw=1680&bih=863&um=1&ie=UTF-8&hq=&hnear=0x468f20a551576d75:0x88a05e435bcd6ea2,Kuntokatu+5,+33520+Tampere&gl=fi&ei=K2rjTd_oBMLn-gaO7-TBAw&sa=X&oi=geocode_result&ct=title&resnum=1&ved=0CBcQ8gEwAA


Tiedustelut: Sähköposti / e-mail: tennisvalmentaja (at) gmail.com
------

http://aikuistennista.blogspot.com/

--------------------------------------------

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Tennisvalmentaja Olavi Lehto käytettävissä sopimuksen mukaan tilanteeseen kuin tilanteeseen aikuis- ja minitennisryhmissä

Ottakaa reippaasti yhteyttä syksy- ja kevättarjontaamme varten


Annetaan tarvittaessa sopimuksen mukaan myös henkilökohtaista tennisopetusta







Tennisvalmentaja Olavi Lehto käytettävissä sopimuksen mukaan tilanteeseen kuin tilanteeseen aikuis- ja minitennisryhmissä

Yhteydenotot: e-mail: tu38tennis(at)gmail.com ja puh: 044-3380291




---------------------------------------------------------------------
http://www.tennisguru.com/?gclid=CN-WvdmaqJwCFcQTzAodqVDijQ
--------------------------------------------------------------------------



------------------------------------------------------------------------

sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Aikuistennistä ja / tai minitennistä seuratasolla tai erikseen tilattuna - Ota yhteyttä Olavi Lehto tennisvalmentajasi

Aikuistennistä ja / tai minitennistä seuratasolla tai erikseen tilattuna

http://tu38tennis.blogspot.com tilausten mukaan

Tennisvalmentaja
Olavi Lehto
e-mail: tennisvalmentaja(at)gmail.com

------------
https://aikuistennista.blogspot.com/
---------